*

Ilkka Kakko Respect serendipity !

Soini petti puolueensa

Tulihan  se sieltä, Soinin ilmoitus osallistumisesta pressakisaan.

Soini on ilmoituksellaan pettänyt puolueensa kannattajat, onhan nimittäin aina olemassa mahdollisuus, että hänet jopa valitaan siihen virkaan. Siis dilemma onkin, että kannattajien mielestä Soinin valinta olisi puolueen tuho! Toisaalta muiden puolueiden viisaudella ajattelevat kannattajat, totta kai, ajattelevat, että Soini presidenttinä, on varma Perussuomalaisen puoleen hajoitus ja tuho, mikä jättää päivän politiikan taas "normaaliin päiväjärjestykseen"

Mutta tietysti Soinile itselleen Mäntyniemi olisi mukava kruunaus pitkälle poliittiselle työlle.

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Käyttäjän IlkkaKakko kuva
Ilkka Kakko

Uskomaton juttu, mutta voi johtaa siihen, että Soini valitaan presidentiksi kaikkien muiden paitsi Perussuomalaisten äänillä!

Käyttäjän VILENIN kuva
Aimo Remes

Miksi olet pettynyt,kyllä me olemme valmiit antamaan Soinin jopa presidentiksi.Kukaan ei ole korvaamaton myöskään puolueessamme,mikäli Soini valitaan presidentiksi niin ylimääräinen puoluekokous valitsee uuden puheenjohtajan Soinilta vapaaksi jääneelle paikalle.

Käyttäjän IlkkaKakko kuva
Ilkka Kakko

Epäilen suuresti, että löytyy joku, joka edes millään lailla sopii Soinin "saappaisiin".

Puolue hajoaa saman tien, Hallaholaiset ja muut, kellään ei ole hajuakaan, mihin mennään, sorry vaan.

Soinin pitäisi ehdootomasti keskittyä puolueeseen seuraavat kaksi vuotta!

Käyttäjän IlkkaKakko kuva
Ilkka Kakko

Mikä sinänsä on todella fiksua muiden puolueiden kannalta, palaahan päivän politiikkaan "normaali päiväjärjestys", kun Perussuomalaiset hajoavat ja saavat seuraavissa eduskuntavaaleissa yhteensä 4 %:a äänistä (luvussa huomioitu puolueesta jo eronneet "Halla-aholaiset")

Eli - Soini pressaksi kaikkien kuiden puolueiden äänillä!

Käyttäjän VILENIN kuva
Aimo Remes

Nää kuitenkin nukkuessasi parempia unia kuin valveilla ollessasi.Hän näki vai sinä näit verovarojen tuhlailun,hyvä niinkin.

Käyttäjän IlkkaKakko kuva
Ilkka Kakko

Aimo, Suomessa lähes kaikki valta on pääministerilla, presidentti on käytännössä edustuksellinen instituutio. Soini presidenttinä ei auta hajoavaa Perussuomalaista puoluetta mítenkään!

Käyttäjän TJii kuva
Timo Jäntti

Siis Perussuomalaisten vastustajilla on ns win-win tilanne, jos Soini valitaan niin Perussuomalaiset puolueena häviää, jollei valita niin Soini ainakin häviää kisan.

Käyttäjän perttivaananen kuva
Pertti Väänänen

Soini ymmärtää itsekin, että hän ei tule voittamaan näissä vaaleissa.

Käyttäjän IlkkaKakko kuva
Ilkka Kakko

Vai ajatteko hän kuten minä, fiksuna häntä pidän. Muiden puolueiden kannattajien äänillä pressaksi, uhka poistettu --> mukava virka , paskaako puolueesta enää, tulihan tuolla painittua ja paskaa puhuttua....

Käyttäjän tuomasheikkila kuva
Tuomas Heikkilä

Persut pyörii kuumalla ilmalla, ei poliittisilla teoilla. Soini ei edes halua voittaa, hänen ainoa aikeensa on vain päästä presidenttiväittelyihin jotta voi lisätä sloganeillaan kuumaa ilmaa hieman jo löystyneeseen jytky-palloonsa.

Populistipuolueen toimivuushan perustuu näkyvyyteen.

Käyttäjän VILENIN kuva
Aimo Remes

Kaikki politiikka perustuu näkyvyyteen jota juuri olette tekemässä,kiitos teille.

Käyttäjän partalainen kuva
Reijo Kamula

Paksua tekstiä, joka ei tule mielestäni perus-suomalaisten todellisen kannattajan näppäimistöltä!
Soini on ennenkaikkea puolueen ja puolueensa parasta ajatteleva henkilö.
On kaukaa haettu skenaario, että muiden puolueiden kannattajat valitsisivat Soinin presidentiksi, aiheuttamasta päänvaivaa päivän politiikassa!
Presidentinvaalit saivat kyllä aivan uutta mielenkiintoa. Oma käsitykseni on, että Soini on toisella kierroksella Niinistöä vastassa.
Ajattelusi pitää sisällään, myös väittämän, että mahdollisesti valituksi tultuaan Soini ei olisikkaan kansanvalitsema presidentti, vaan vastustajien hyllyttämä politiikko!

Käyttäjän IlkkaKakko kuva
Ilkka Kakko

Osuit naulankantaan, valituksi tullessaan (mikä on muuten yllättävän todennäköistä näillä olettamuksilla) - hänestä tulee vastustajien hyllyttämä politiikko!

Istuhan alas ja mieti oikeasti asiaa peliteoreettisesti!

Tommi Jalava

Voivoi! Niinhän sen piti puolueen tuhoutua jo Soinin Brysselin reissuun! Suomessa yksinkertaisesti vain on tilausta puolueelle, joka ajaa suomalaisten asiaa, ei kumartele EU:lle ja hävitä kansan varoja utopioiden rakentamiseen.

Heikki Mäntynen

Soini on käytännössä menettänyt otteensa puolueesta ja määräysvalta on siirtynyt eduskuntaryhmälle. Soini ei enää sanele puolueelle käskyjä ja tämä tuli selvästi esiin tässä Halla-ahon hyllytysjutussa. Soini joutui perääntymään ja asettumaan ryhmän kannalle. Edellisen päivän uho ja kaapinpaikan näyttöhalut olivat tipotiessään. Kansanedustajien suiden tukkimisessakin Soini joutui turvautumaan Havansin Erkin apuun.

Käyttäjän VILENIN kuva
Aimo Remes

Plokisti ja Heikki Mäntynen,eikös Suomi olisikin teille paljon tylsempi ellei olisi Perussuomalaisia olemassakaan.Mitä te pelkäätte?

Käyttäjän IlkkaKakko kuva
Ilkka Kakko

Pelätään nimenomaan sitä, että Soini valítaan pressaksi ja sen jälkeen - ilman Soinia ja selkeää johtohahmoa - Perussuomalaiset valuvat marginaalipuolueeksi!

Erik Johansson

Soini tietää mitä tekee. Soini ei halua presidentiksi ja tietää ettei voi tulla valituksi. Mutta vaalin toiselle kierrokselle Niinistöä vastaan hän hyvin paljon mahdollisesti voi päästä ja haluaa päästä. Niinistöä hän ei voi kukistaa, mutta loppuotteluun pääsy s.o. kaikkien muiden Niinistön kilpailijoiden kukistaminen avaa puolueelle mahtavan propagandaedun ja antaa rutkasti poliittista pääomaa seuraavia koitoksia varten.

Lopputuloksena siis on että Soini jatkaa puoluejohtajana entistä tukevammalta pohjalta korjattuaan runsaan poliittisen sadon presidentinvaalin toisena loppukilpailijana ja muiden puolueiden ehdokkaiden kukistajana. Juuri näin Soini on suunnitellutkin.

Käyttäjän IlkkaKakko kuva
Ilkka Kakko

Entä jos hänet valitaankin - tuolla ajatuksenkululla, jonka esitin. Ilmeisesti Soini ottaa sen riskin.....

Olisiko ollut fiksumpaa ilmoittaa, että PerusS on Väyrysen kannalla, koska niissä asioissa, joissa pressa vaikuttaa, hän on riitävän paljon PerusS linjoilla. Soini olisi voinut ilmoittaa, että keskittyy kunnallisvaaleihin ja pääministeriyteen seuraavissa eduskuntavaaleissa!

Käyttäjän VILENIN kuva
Aimo Remes

Ilkka Kakko tule mukaan Soinin kamppanjaan muuksikin kuin kampittajaksi tehdään se yhdessä Soini Presidentiksi ja tuhotaan Persut.

Käyttäjän petrirautiainenpuheenvuorouusisuomifi kuva
Petri Rautiainen

Ei yksi ääni vaikuta mitenkään asiaan. Puhutaan sadoista tai tuhansista äänistä. Yhden äänen ero on äärimmäisen harvinaista.

Käyttäjän Kansine kuva
Kaisa Kansine

En usko että puolue siihen tuhoutuisi, vaikka Soini lähtisi presidentiksi.

Petteri Sahlsten

Uskon, että aika moni persu jakaa ajatuksesi Soinin tarpeellisuudesta puolueensa johdossa eikä siksi äänestä häntä. Itse äänestän Väyrystä ihan vain piruuttani.

Käyttäjän hxx kuva
Hannu Heikkinen

Jos Soinista tulisi presidentti, nousisi Perussuomalaisista kyllä vastuullisia
vastuunkantajajia. Ei huolta.

Käyttäjän mushroom kuva
Vesa Halmetoja

Jotenkin minusta tuntuu, että kirjoittajalla oli kaksi luonnosta valmiina, molemmissa sama otsikko. Jälkimmäisen, julkaisematta jääneen ensimmäinen kappale kuului: "Tulihan se sieltä, Soinin ilmoitus jäämisestä pois pressakisasta."

Käyttäjän petrirautiainenpuheenvuorouusisuomifi kuva
Petri Rautiainen

Soinin asettuminen Perussuomalaisten presidenttiehdokkaaksi on muodollisuuskysymys kahdestakin syystä:
1. Jonkun oli pakko asettua Perussuomalaisista puolueensa presidenttiehdokkaaksi.
2. Soini tietää sen, ettei hän Niinistöä voita ja tuskin sitä haluaakaan. Hän haluaa keskittyä oman puolueensa johtamiseen ja hallituksen toimintaan.

Soinista on kyllä tilanteen tullen sanomaan asiasta mielipiteensä, joka myös kuuluu. Niinistö kuitekin vie voiton monipuolisen kokemuksensa perusteella. Niinistö lähti pois EU-parlamentista, koska siellä ei huomioitu pienten maiden etuja ja tarpeita.

Hyvin paljon yksimielisiä ehdokkaita erilaisesta puoluetaustasta huolimatta. Monesta asiasta olleet samaa mieltä.

Heikki Mäntynen

Olisihan Soini voinut jättää kisan väliin ja ehdottaa vaikka paljon kehumaansa Jussi Niinistöä puolueensa ehdokkaaksi. Olisihan se ollut perussuomalaisten juhlaa, kun toisella kierroksella vastakkain olisivat olleet Niinistö ja Niinistö. Ville Niinistöä olisi alkanut ketuttaa kun hän ei olisi kisassa mukana.
Mutta summa summarum, ei se Soinikaan kaikkea hokaa.

Käyttäjän Kansine kuva
Kaisa Kansine

"Soini tietää sen, ettei hän Niinistöä voita ja tuskin sitä haluaakaan."

Luulen kyllä että hän saattaa hyvinkin päihittää Niinistön... tai sitten Väyrynen viekin voiton kaikista :D

PS: Sellainen muodollisuusjuttu voi olla, että ehkä monet olisivat päinvastoin kokeneet Soinin pettävän puolueensa jos hän ei olisi asettunut ehdokkaaksi?

Käyttäjän petrirautiainenpuheenvuorouusisuomifi kuva
Petri Rautiainen

Veikkaan Soinin Saavan toisella kierroksella suunnilleen saman verran ääniä kuin eduskuntavaaleissa eli reilut 40000. Niinistö Saatuon äänimäärän monikertaisena.

PS: Jos Niinistö voittaa, mikä on todennäköistä, hän on silloin parempi eikä Soini voi paremmalleen mitään.

Käyttäjän Kansine kuva
Kaisa Kansine

"PS: Jos Niinistö voittaa, mikä on todennäköistä, hän on silloin parempi eikä Soini voi paremmalleen mitään."

JOS voittaa. Senhän näkee sitten - turha nyt ainakaan on etukäteen selittää, että Niinistö on parempi koska jos hän voittaa hän on parempi :D

Käyttäjän petrirautiainenpuheenvuorouusisuomifi kuva
Petri Rautiainen

Tällaisia vaaleja isä vastaan poika ei ole tainnut olla koskaan olla poliittisella tasolla ainakaan Suomessa? En minä ainakaan muista.

Käyttäjän henry kuva
Henry Björklid

Blogistille: Ei se ny' ihan noin mene. ;=)

Soinilla on tietoa puolueen tilasta. Hän aavistaa särön puolueessa. Tai täydellisen rikkoutumisen tai jotain siltä väliltä. Soinii funtsii mitä tehdä?

Hän avaa historiankirjat, ihan omasta muistista:
- SMP:n silloista "kanasanedustajavaalijytkyä" edelsi Vennamon suuri näkyvyys telkkarissa pressanvaalitaistossa Kekkosta vastaan.

Eli:
1) Soini sementoi PS:n omaan henkilöönsä - vieläkin enemmän kuin ennen, saamalla runsaasti televisioaikaa.
2) Hän pystyy toistoillaan kiteyttämään puolueensa soini-linjan. Jopa silloin kun häntä vastaan hyökätään näillä "hommafoorumi"-jutuilla, hän pystyy kertomaan uudelleen ja uudelleen "soini-linjaansa" ja vähättelemään "halla-aho-linjaa", ilman, että Halla-Aho voi avata suutaan.
3) Talousasioissa hän pystyy osoittamaan, kohta kohdalta, missä ollaan menty vikaan, eli kontraamaan jokaisen puolueen hyökkäykset.
4) hesarit ja Hyysärit nostavat koko pressakysymyksen kysymyksestä Soinista. Soinilaiset ottavat täydellisen ilmahallinnan blogosfääreissä jne.
Tämä ei johdu heidän taidoistaan nettisaralla, vaan nimenomaan esim. VASsien, SDP:n ja Vihreiden jo monen vuoden ajan tapahtuneesta täydellisestä tumpuloinnista, koulutuksen laiminlyönnistä jne.

Ja tärkein:
Hänellä on tieto/taito hävitä 'täpärästi' toisella kierroksella.
Tulos: => Helvetisti ilmaista propaganda-aikaa puolueensa sille siivelle, jota hän edustaa.

Älkää aliarvioiko häntä, hän olisi varallinen vastustaja missä puolueessa tahansa. Ikävä ettei hän ole vasemmalla - ihan vaan minun mielikseni.
;=)

Henry

Käyttäjän IlkkaKakko kuva
Ilkka Kakko
Heikki Mäntynen

Soini joutui lähtemään kisaan varmasta häviöstä tietoisena. Hänen tehtävänsä puolueessa onkin enää mainoskrääsänä oleminen. Puoluetta johtaa aivan toinen ryhmä ja Soini ei kuulu tähän ryhmään. Tätä tosiasiaa Soini ei halua tuoda vielä julki, sen aika on sitten vähän myöhemmin. Näin se vain menee.

Käyttäjän petrirautiainenpuheenvuorouusisuomifi kuva
Petri Rautiainen

Muistan joskus, kun minua kysyttiin urheilukilpailuihin, esille nousi sanonta: "Tärkeintä ei ole voitto vaan osanotto!"

Sama pätee varmasti Soinin presidenttikisaan, kun hän tietää, ettei voi voittaa vaaleja.

Käyttäjän VILENIN kuva
Aimo Remes

Kukaan ei voi tietää voittavansa, kansalaiset ovat päässeet huomaamaan,että äänestämisellä voi todellakin vaikuttaa kaikki riippuu kuitenkin ehdokkaiden onnistumisista vaalikeskusteluissa ,lopullinen tulos voi olla arvaamaton, jokatapauksessa yksi kuitenkin valitaan.